Suomessa on vahva itsepärjäämisen eetos. Kulttuuriimme ei ole kuulunut avun pyytäminen tai ulkopuolisen ammattiavun käyttäminen. “Kyllä pärjään itse” tuntui olleen johtoajatus aikanaan niin sodan traumatisoimille isille kuin kotona lasten kanssa pärjänneille äideille. Moni meistä myöhempien sukupolvien edustajista työstää edelleen tätä perittyä mentaliteettia. Mielenterveyden asiat kuuluivat pitkään tähän eetokseen. Aiemmin mielenterveyden palveluiden tärkeyttä ei tunnustettu, vaan avun hakeminen on ollut tabu. Nyt kun mielenterveydestä ja mielen hyvinvoinnista huolehtiminen ovat nousseet tärkeiksi osiksi hyvinvoinnin kokonaisuutta, ollaan havahduttu siihen, ettei yhteiskunnalla olekaan tarjota riittävästi näihin palveluita. Tarve on kuitenkin valtava ja alati kasvava. Julkisessa keskustelussa asia on nostettu esiin huolestunein sanakääntein, erityisesti nuorten mielenterveyden osalta.
Aiemmin mielenterveyden palveluiden tärkeyttä ei tunnustettu, vaan avun hakeminen on ollu tabu.
Mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet määrällisesti, mutta myös toisesta syystä. Muun muassa Duodecim-lehdessä nostettiin viime vuosikymmenellä esiin se, että mielenterveyden häiriöitä myös tunnistetaan nykyään paremmin kuin aiemmin. On hienoa, että diagnostiikka on tarkentunut. Se, että mielenterveyden häiriö tunnistetaan, ei kuitenkaan poista sen hoitamisen tai ehkäisyn tarvetta. HUS totesi viime vuonna, että nuorten mielenterveyspalvelujen osalta tarvetta olisi erityisesti matalan kynnyksen palveluille. Valitettavasti nämä palvelut tuntuvat olevan ensimmäisenä karsittavien listalla, kun tehdään säästötoimenpiteitä.
Yksi mielenterveyttä horjuttava tekijä on yksinäisyys.
Yksi mielenterveyttä horjuttava tekijä on yksinäisyys. MTV ja nuorisoalan kattojärjestö Allianssi teettivät lokakuussa julkaistun selvityksen, jonka mukaan yli puolet nuorista tuntee yksinäisyyttä päivittäin tai viikoittan, ja vain 15% vastanneista ei kokenut yksinäisyyttä koskaan. Koronan epäillään lisänneen yksinäisyyttä. Korona-ajan vaikutukset ovat todennäköisesti paljon monisyisemmät kuin äkkiseltään huomaakaan. Herkästi voisi ajatella, että nuoret tottuivat olemaan yksin omassa asunnossaan tai huoneessaan, eivätkä ole päässeet liikkeelle eristyksen päättymisen jälkeen. Tämä ajatuspäätelmä kuitenkin sysää syrjäytymisen tai eristäytymisen helposti nuoren omaksi syyksi. Nuorilla on luontaisesti herkässä halu kokea ja nähdä asioita. Heillä on myös kaipuu kanssakäymiseen toisten nuorten kanssa. Korona-aika saattoi vaikuttaa niin, että nuoret eivät tärkeässä kehitysvaiheessa päässeet harjoittelemaan sosiaalista kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa ja harjoittelun puute on eristysajan jälkeenkin nostanut kynnystä hakeutua tilanteisiin joissa asian joutuu kohtaamaan. Toisten kohtaaminen on alkanut jännittää ja tuntua ahdistavalta ja pelottavalta.
Mitä jos onkin niin, että nuoret kyllä ovat palautuneet korona-ajasta, mutta heille suunnatut palvelut eivät?
Toisaalta, mitä jos onkin niin, että nuoret kyllä ovat palautuneet korona-ajasta, mutta heille suunnatut palvelut eivät? Ovatko esimerkiksi toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut yltäneet opetuksessaan koronaa edeltävään tasoon esimerkiksi lähiopetuksen tarjonnassa? Onko harrastustarjonta palautunut samalle tasolle? Saavatko nuoret riittävästi tukea arjen hallintaan ja jokapäiväisestä elämästä suoriutumiseen? Digitalisaatio on syöpynyt kiinteäksi osaksi nuorten arkea ja elämää, ja monet ennen luontaisesti ihmisiä kohtaamaan ajaneet asiat ovat siirtyneet älylaitteiden taakse. Älylaitteita ja digitalisaatiota epäillään kuitenkin myös yhdeksi lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttajaksi. Nuorten yksinäisyyden voivottelun sijasta voisimmekin siis kääntää katseet nuoren lähellä oleviin palveluihin, enkä tarkoita ainoastaan mielenterveyspalveluita. Ne ovat tärkeitä, mutta muut nuoren arkea lähellä olevat palvelut eivät ole merkitykseltään yhtään sen vähäpätöisempiä. Nuoret janoavat kohtaamisia, merkityksellisyyttä ja hallinnan tunnetta elämäänsä. Heille tulisi tarjota luontaisia mahdollisuuksia näiden kokemiseen. Sosiaalista kanssakäymistä kun ei voi harjoitella ja oppia muuten kuin olemalla sosiaalisessa kanssakäymisessä toisten kanssa. Erityisesti katveessa ovat nuoret aikuiset. Koululaisten harrastusmahdollisuuksiin on jo panostettu esimerkiksi Suomen harrastamisen mallin avulla. Koulu toimii myös luontaisena kohtaamispaikkana päivittäin. Nuorten aikuisten kohtaamismahdollisuudet ovat huomattavasti rajatummat, jos sopivaa harrastusta ei ole, koulu tarjoaa lähinnä etäopetusta tai koulutuspaikkaa ei ole ja nuori asuu yksin.
Nuoret janoavat kohtaamisia, merkityksellisyyttä ja hallinnan tunnetta elämäänsä.
Heille tulisi tarjota luontaisia mahdollisuuksia erilaisten taitojen harjoitteluun.
Arjenhallinnassa isoa roolia näyttelee erilaiset taidot. Näitä ovat mm. suunnittelu-, havainnointi- ja priorisointitaidot sekä kädentaidot. Uskon, että yhdessä toisten vertaistensa kanssa arjen taitojen harjoittelu on helpompaa ja innostavampaa. Taitoja tulee opittua kuin huomaamatta, kun yhdessä tehdään ja kokeillaan, ja uskalletaan myös epäonnistua. Kuten sosiaalisen kanssakäymisen, myös arjenhallinnan taidot oppii vain harjoittelemalla.
Iloa arkiseen syyspäivääsi,
Sallaroosa
